Japanin lomamatka 2009

- Tokio -
- 4. päivä -

Matkakertomus / matkapäiväkirja eräästä lomareissusta vieraaseen maahan.

Keskiviikko 28.1.2009

Nyt meni yö hyvin, heräsin seitsemältä paikallista aikaa. Sain nukuttua koko yön, joten olokin oli jo niin normaali kuin se voi meikäläisellä olla, hah. Sää näytti pilviseltä ja eilen iltainen säätiedotus oli luvannut jonnekin vesisadetta, mutta emme ymmärtäneet harakanvarpaista, että minne? No, yhtä kaikki, loma on lomaa jopa sateellakin. Söimme tänään aamiaiseksi purkkinuudeleita, kiitos siitä huoneessa olleelle vedenkeittimelle.


Tokion kadulla oleva tupakointipaikka
Tokion kadulla oleva tupakointipaikka

Lähdimme liikenteeseen tänään yhdeksän kieppeillä. Noudimme ensin tallelokerosta lisää rahaa tuhlattavaksi. Sekään ei toiminut kuten muualla maailmassa, vaan minun piti tehdä uusi kirjallinen sopimus tallelokerosta, kun se kerran oli avattu ja halusimme jatkaa sen käyttöä. Sopimus käsitti oikeastaan vain nimeni, allekirjoitukseni ja huoneemme numeron, joten mitään isoa tapahtumaa siitä ei saatu aikaiseksi.

Koska suomalainen lähtee käyntiin kahvilla, noin niin kuin yleensä, suuntasimme askeleemme tällä kertaa Daimonin aseman vieressä olevalle McDonaldsille. Siellä kahvi maksoi maltilliset 120 jeniä kupilta. Menimme nauttimaan kahvimme Mäkkärin alakertaan, joka oli kuin karsina. Siellä pienissä pöydissä istui hiljaisia pukumiehiä ryystämässä kahvejaan ja syömässä aamupalojaan. Näiden lisäksi yksi nainen kutoi jotain ja amerikkalaiset (nähtävästi opiskelijapojat) pitivät yllä poikkeavaa pulinaa.

Kahvit tulivat juotua ja poistuimme Mäkkäriltä kadulle. Siellä kiinnitin huomiota japanilaisten kurinalaisuuteen jälleen kerran. Kaduilla oli siellä täällä tupakointipaikkoja, jossa paikalliset vetelivät kessua. Yläpuolella olevassa kuvassa infotaulun vieressä oli kyltti ”Smoking area” ja siinä he kuuliaisesti polttivat tupakkansa. Näimme kyllä matkalla sellaisiakin jälkiä, että jotkut olivat olleet kurittomia, sillä yhden pienen puistikon penkin edessä maassa oli tupakantumppeja, hyi!


JR Yamanote Line juna
JR Yamanote Line juna

Menimme nyt Hamamatsuchon juna-asemalle, josta lähti JR Yamanote Linen juna. Juna kiertää Tokion keskustan ja on erittäin kätevä kulkuväline moneen paikkaan siellä. Omakohtaisesti matkustimme sillä kaikista eniten. Junassa on erittäin informatiiviset näytöt asemien suhteen ja kuulutukset tulevat myös englanniksi. Erittäin helppo tapa matkustaa Tokiossa. Hinnaltaan matkat olivat muistini mukaan haarukassa (noin) 130 – 280 jeniä per matka.


Näkymä Akihabaran elektroniikkakaupunginosasta
Näkymä Akihabaran elektroniikkakaupunginosasta

Ajoimme junalla Akihabaraan, joka tunnetaan elektroniikkataivaana tai -helvettinä, miten itse kukin sen kokeekaan. Olimme paikalla niin aikaisin aamulla, että jouduimme hetken aikaa odottelemaan kauppojen avautumista. Avautuminen on helppo kuulla, sillä metalliset nosto-ovet pitivät ihan rehellisesti sanottuna aivan helvetillisen kirskunnan kun ne nousivat ylös. Kauppiaat ja myyjät olivat todella tehokkaita, sillä oikeastaan juuri tasan kymmeneltä ovet avattiin ja muutamassa minuutissa oli kadulla esittelytelineet ja mainokset paikoillaan. Kaupankäynti siis alkoi heti, eikä vasta pikkuhiljaa.

Ensimmäinen tutustumiskohde oli Laox Home electronics store. Siinä oli seitsemän kerrosta ylöspäin ja yksi kerros alaspäin tavaraa myynnissä. Paikka oli vaikuttava, kuten moni muukin iso tavaratalo Tokiossa. Teimme siellä yläkerrassa pieniä ostoksia, lähinnä matkamuistoja, joita sieltä myös löytyi. Katselin itselle sieltä kelloa, mutta en valitettavasti löytänyt sellaista mallia joka olisi ollut täysin mieleeni. (Kello tuli ostettua sitten reissun jälkeen Suomesta.) Kellojen hinnat vaihtelivat kovasti, ja kyllä osaa ainakin sai halvemmalla mitä Suomesta.

Kovin paljon ei tuotteiden hintoja tullut katseltua. Vertailin oman uuden Ixuksen hintaa siellä muutamassa paikassa. Vertailun tulos oli aika tyly, se oli mahdollista saada katsomistani paikoista joko kympin tai pari halvemmalla kuin Suomesta tai vaihtoehtoisesti jopa huomattavasti kalliimmalla, kuten Naritan lentokentän myymälä osoitti. Olisin kaivannut myös videokameraan uutta tehoakkua, mutta etukäteisvertailu netin kautta tuotti tuloksen, että halvimmat löydöt sitä kautta Japanissa olivat vain muutaman euron Suomen hintoja halvempia, joten enpä ostanut sitäkään. Lisäksi sellaisen löytäminen jostain kaupasta on kyllä tuurinpeliä vuosia vanhaan kameramalliin.

Akihabarassa oli myös elektroniikkarakentelijan taivas, sillä pieniä komponenttimyymälöitä oli aivan tolkuttomat määrät. Niistä löytyivät niin peruskomponentit, kuin liittimet, johdot ja mitä ikinä mieleen edes tuleekaan. Myös kaikenlaisia lamppuja olivat muutaman myymälät täynnä, siis tavallisia, värillisiä, ledejä ym. ym. Tarjolla oli myös monenlaisia radiopuhelimia, autosoittimia, pieniä taskuvideotallentimia nappikameroilla ym. ym. Rajallisesta ajastamme johtuen emme kierrelleet siellä kovin pitkään, teimme vain nopean läpikävelyn ja ostimme parista paikasta lähinnä tuliaisia. Itselläni mukaan tarttui ostoksina yksi t-paita tuliaisiksi 1800 jeniä ja Tokio-aiheinen seinäkoriste kotiin 350 jeniä. Täällä oli miellyttävä katsella, sillä kukaan ei tyrkyttänyt mitään, kuten edellisissä lomakohteissa oli ollut tapana.


Uenon Ame-Yoko-ostoskatu
Uenon Ame-Yoko-ostoskatu

Akihabarassa nousimme jälleen JR Yamanote Line junaan ja ajoimme sillä Uenoon. Siellä sattui heti asemalla silmiin pieni Hard Rock Cafe ja niiden paitojen ystävänä piipahdin sisälle kahvilan vieressä olevaan myymälään. Ostin sieltä itselle Hard Rock Cafe Ueno Eki -tekstillä varustetun t-paidan 2990 jenillä. Ei ollut halpa, mutta mikäli kestää sen mitä kyseisen firman t-paidat ovat aikaisemminkin kestäneet, ei hinta ole paha.

Paitaostoksen jälkeen alkoi tuntua siltä, että voisi istahtaa hetken jossain ja avovaimo toivoi saavansa nauttia jäätelön. Tuumasta toimeen ja menimme asemalla olevaan japanilaiseen jäätelöbaariin. Puolisoni tilasi jäätelöannoksen 530 jenin hintaan ja minä istahdin pöytään seuraksi. Vaikka en tilannut mitään, meille molemmille tuotiin kupit ja niihin vihreää teetä. Teetä kaadettiin jopa lisää kun olimme tyhjentäneet kupit ensimmäisen kerran. Hauskinta siellä oli se, että kun maistelin avovaimoni jäätelöä hänen lusikallaan, tarjoilija kiikutti minulle hymyillen oman lusikan ja alustan jonka päälle sen saattoi laskea. Ei taitaisi palvelu pelata Suomessa ihan tähän malliin?

Seuraavaksi törmäsin paikalliseen pultsariin, kun seisoskelin hetken aikaa yksin aseman käytävällä Tapani Jussilan kirjoittamaa Tokio Passia lueskellen. Tuo kirja oli sanalla sanottuna loistava, emme oikeastaan tarvinneet edes tavallista karttaa, kirjan piirretyillä kartoilla pärjäsi niin hyvin. Ihmettelin kirja kädessä ilmansuuntia, lähinnä katselin mitä kiintopisteitä ulkona olisi, jotta löytäisimme Ame-Yoko-ostoskadun. Pultsari tuli kysymään puhunko englantia? Vastasin myöntävästi ja hän tiedusteli minne olen menossa. Kerroin sen ja hän alkoi neuvoa minua japaniksi. Osasi hän vähän englantiakin, tosin aika vähän. Ihmeellistä, ulos päästyämme hänen neuvo oli ollut oikea, vaikka hieman epäilin sitä. Mies pyysi neuvoistaan palkaksi 200 jeniä. Kouraisin kolikkotaskua ja käteen sattui 500 jenin kolikko, joten annoin sen hänelle. Tästä hän ilahtui kovasti ja kertoi menevänsä suoraan sakelle. Hänen silmät oikein loistivat kolikkoa pidellessä ja naama oli pelkkää hymyä.

Pääsimme siis hyvin ostoskadulle, se alkoi aivan aseman nurkalta. Siellä oli melkoisen paljon porukkaa liikkeellä. Hinnat olivat valitettavasti vain todella kovat. Tingin paria hupparia pojalle, mutta niille jäi vielä niin kova hinta, etten ostanut. Sai sieltä jotain vaatetta myös halvalla, kuten tarjouslaareista urheiluvaatteita, mutta ne eivät kiinnostaneet. Naisille löytyi vähän paremmin edullisempaa vaatetta, mutta osa niistä oli jotenkin nuhjautuneita ja laadultaan mitä lie. Emme siis löytäneet sieltä ostettavaa.

Nälkä iski myös kävellessä päälle ja päädyimme ruokailemaan erääseen toisessa kerroksessa olevaan japanilaiseen ruokapaikkaan, joka mainosti lounaita 880 – 1080 jenin hintaan. Tilasimme paikan päällä 1080 jenin lounaat itsellemme plus kahvit päälle 100 jeniä per henkilö. Lounaaseen kuului keitto, salaattipöytä, riisiä ja pääruoka, jossa oli mustekalaa, isoja katkarapuja ja jotain sellaista mistä ei ollut mitään käsitystä. Ruoka oli hyvää, vaikka outousaste kipusi omalla mittarilla mitattuna aika korkealle. Mitä sitä ruokaa katselemaan, mikäli se maistuu, heh hee.


Asakusan Nakamise kävelykatu
Asakusan Nakamise kävelykatu

Palasimme vatsat täynnä asemalle, tällä kertaa tosin menimme juna-aseman vieressä olevalle metroasemalle. Nousimme vaihteeksi metroon ja ajoimme sillä Asakusan asemalle. Se oli myös yksi paikka, jota piti käydä vilkaisemassa pikaisesti. Kun päivässä kävi kahdessa – kolmessa paikassa, ei yhteen paikkaan jäänyt kovin paljon aikaa, eli tutustumiset jäivät valitettavasti aika pintapuolisiksi. Totuus on se, että aikaa olisi pitänyt olla paljon enemmän. Asakusassa suuntasimme ensin Tokio Passin kartan mukaan Nakamise-kävelykadulle, jossa riitti vilskettä ja vilinää. Väkimäärä oli pienellä kadulla aivan valtava, kuva ei anna siitä oikein todellista käsitystä. Tuolta emme ostaneet mitään, kävelimme vain läpi.


Sensoji-Temppelin rakennuksia Asakusassa
Sensoji-Temppelin rakennuksia Asakusassa

Ostoskatua ehkä tärkeämpi nähtävyys oli kadun päässä oleva Sensoji-temppeli. Se oli mielestäni hienon ja vaikuttavan näköinen paikka. Oli oikein mukava tutkailla mitä paikalliset ihmiset siellä puuhastelivat lappuineen ja parantavine savuine. Temppelialue tuli kierreltyä aika tarkasti ja myös kuvattua kameroilla. Tämä olikin oikeastaan ainoa Temppeli, jossa tuli käytyä tarkemmin katselemassa, mutta hyvä, että edes yhdessä tuli käytyä. Temppelin jälkeen teimme vielä pienen kävelykierroksen lähistön kaduilla, mutta jalat alkoivat olla niin poikki, että raideliikenne kutsui.

Palasimme siis metroasemalle, ajoimme sillä Uenoon ja vaihto junaan, jolla puksuttelimme Hamamatsuchon juna-asemalle. Siellä seurailimme World Trade Centerin kylttejä ja päädyimme sen sisälle. Tulimme sieltä ulos ja totesimme harmiksemme, että ulkona oli alkanut sataa vettä. Kävimme paluumatkalla AMPM-ruokakaupassa, josta ostin myös yhden lyhyen sateenvarjon 1000 jenin hintaan. Ostimme myös ilta- ja aamupalatarvikkeet. Illalla ei tarvinnut houkutella unta, vaan se tuli aikaisin. Meillä jäi yöriennot totaalisesti väliin, sillä päivän tarpominen pitkin kaupunkia oli ihan tarpeeksi, ja meidän yöelämä on eletty jo menneinä vuosikymmeninä, silloin nuorempana, heh.


- edellinen päivä - seuraava päivä -


© Rauno Vääräniemi