Tšekin lomamatka 2010

- Praha -
- 3. päivä -

Matkakertomus / matkapäiväkirja eräästä lomareissusta vieraaseen maahan.

Tiistai 30.3

Nousimme uuteen Praha-päivään seitsemän aikoihin. Laitoin nyt varovasti hengittämättä television päälle toisen käden sormet ristittynä. Jes, se toimi ja nyt pääsimme katselemaan uutisia, joissa käytiin läpi Moskovan metroiskuja. Sää vaikutti pilviseltä, mutta ainakaan vielä ei satanut. Aamiainen alkoi 7:30, joten suuntasimme silloin alakertaan. Valikoima oli eilisen kaltainen, mitä nyt munkit olivat herkullisemman näköisiä ja sorruin moiseen. Myös tänään meiltä haettiin kuittaus listaan oman nimen kohdalle, tarkkoja nuo tšekit.


Masarykovon asema
Masarykovon asema

Tänään lähdimme liikkeelle vasta yhdeksän jälkeen, sillä eilinen vuorikiipeily tuntui molemmilla jaloissa. Lähimmän Masarykovon aseman tietämillä oli aika paljon kulkijoita, varmaan viimeisiä työmatkalaisia. Koukkasimme sen edustalta ja kävelimme suoraan vanhankaupungin torille, jonka olimme eilen sivuuttaneet.


Vanhankaupungin torin pääsiäiskoristelua
Vanhankaupungin torin pääsiäiskoristelua

Kellonajasta johtuen torilla oli vielä melko hiljaista, mutta eipä tuo meitä haitannut. Torilla oli monenmoisia myyntikojuja. Tarjolla oli sekä ruokaa että matkamuistoja ja käsitöitä. Hinnat olivat parilla katsomallani tuotteella huomattavasti kovemmat mitä eilisellä Havelska-kadulla. Tori oli pääsiäiskoristeltu. Siellä oli pari isoa pääsiäismunaa, kukin koristeltuja kärrynpyöriä ja erilaisia värikkäitä nauhoja. Meidän h-hetki oli tasatunnilla, joten kuluttelimme odotusajan toria tutkaillen.


Astronominen kello
Astronominen kello

Viimein hetkemme oli koittanut, eli kello oli saavuttamassa tasatunnin. Astronominen kello näyttää esityksensä tasatunnein, joka oli ehdottomasti nähtävä. Paikalla oli ihan kiitettävästi porukkaa, vaikka kello oli vasta kymmenen. Tässä kohtaa huokaisin syvään, olin nimittäin arponut aamulla videokameran mukaan ottamista ja pakannut sen lopulta takaisin reppuun. On hieman vaivalloista kuvata kahdella kameralla, sen takia videokamera jää herkemmin pois matkasta. Sain onnistuneesti videolle aspostolien kulkemisen luukkujen ohitse sekä esityksen lopussa kuvaa tornissa ylhäällä torvea soittavasta miehestä. Väkijoukko antoi kuuluvat aplodit esityksen päätteeksi.


Ostoskeskus Kotva
Ostoskeskus Kotva

Erästä veti shoppailu puoleen, joten palasimme hotellille päin ja menimme nyt tutustumaan Kotvaan, jossa oli muutamassa kerroksessa myytävää. Jotain vaatekauppoja käytiin läpi, mutta ei sieltä löytynyt kyllä mitään ostettavaa. Jotenkin ainakin minulle jäi sellainen tunne, että himpun verran nihkeä paikka valikoiman suhteen. Tyhjää tilaa oli myös jonkin verran, eli eikö kauppa oikein käy?

Seuraavana tarjontaan hieman pettyneinä suuntasimme viereiseen Palladiumin ostoskeskukseen, joka oli jo aivan toista maata. Sieltä löytyi neonvaloja ja merkkiliikkeitä useammasta kerroksesta. Nyt saimme jo kulumaan aikaa huomattavasti enemmän ja tein itsekin pieniä ostoksia. Kovin kansainvälistähän tuo oli, mutta ainakin osassa tuotteissa hinta oli hyvin kohdallaan, jos vertasi kotimaan hintoihin.


Prahan Hard Rock Cafe
Prahan Hard Rock Cafe

Matkalla piti tehdä myös jotain perinteistä ja meillä se on käynti Hard Rock Cafessa, mikäli sellainen vain paikkakunnalla on. Paikka oli selvitetty hyvin tarkkaan, joten löysimme sinne helposti. Se oli itse asiassa vain parin sadan metrin päässä astronomisesta kellosta. Matkalla sinne kohtasimme matkan ainoan rahanvaihtoa kadulla ehdottavan. Ei tullut mieleenkään alkaa vaihtaa rahaa kadulla, eikä siihen ollut tarvetta. Olimme vaihtaneet tšekin korunat Forexilla ennen lähtöä.


Hard Rock Cafe sisältä ja lounas
Hard Rock Cafe sisältä ja lounas

Prahan rokkikuppila osoittautui aika valtavaksi paikaksi, laskin siinä olevan viisi kerrosta. Sisääntulokerroksesta pääsi niin alas- kuin ylöspäin. Itse kävin vain ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa, jossa sijaitsivat vessat. Paikan palvelu oli ripeää ja yhtä kohteliasta kuin missä muussakin saman ketjun paikassa.

Perinteen mukaan söimme paikan isot hampurilaiset, jotka ovat joka kerta täyttäneet vatsan ääriä myöten. Itse otin 10 unssin Legend burgerin ja vaimo samankokoisen California burgerin. Hampurilaiset olivat samanhintaiset, kuten myös puolen litran olut ja vesipullo. Mitään halpaa moinen amerikkalaisperäinen lystäily ei ollut, vaan ateria juomineen kirpaisi 750 CZK (31,32 €). Eiliseen lounaaseen verrattuna suorastaan ryöstöhinta, mutta asia oli kyllä tiedossa etukäteen.

Aterian jälkeen piipahdimme Hard Rock Cafen kaupassa, josta ostin itselle t-paidan 705 CZK hintaan. Myös t-paidan ostaminen on perinne. Mieluimmin pidän päällä tuollaista, kuin I Love Praha tms. riepua. Tällä kertaa löytyi aika rajunnäköinen t-paita jossa oli painatukset sekä etu- että takapuolella.


My-tavaratalo
My-tavaratalo

Seuraava kohde liittyi jälleen shoppailuun, eli suuntasimme nassut kohti My-tavarataloa, joka ei ollut kovin kaukana rokkikuppilasta. Sieltä löysin myös levyllisen tšekkiläisiä hittejä 149 CZK hintaan. Valikoin kyllä vähäisestä tarjonnasta sen halvimman levyn. Omaan käyttöön tehtyä kuvaesitystä on mukava katsoa paikallisen musiikin säestyksellä. Alakerran ruokakaupassa puolestaan kävimme tuliaisnamiostoksilla. Pääsiäinen oli myös erittäin vahvasti esillä tavaratalossa, varsinkin erilaisia suklaahahmoja oli tarjolla pilvin pimein.


Wenceslas squaren pää
Wenceslas squaren pää

Tavaratalokiertelyn jälkeen jatkoimme katujen tallomista. Tällä reissulla ei ollut tarkoitus kierrellä museoita, vaan katsella ja haistella kaupunkia sekä tehdä pieniä ostoksia. Jossain vaiheessa matkaa alkoi tehdä jälleen mieli kahvia ja piipahdimme sisälle Trinity kahvilaan, jossa kaksi normaalia American cafea maksoi yhteensä 170 CZK (7,10 €). Hintavaa toki, mutta ei jaksanut lähteä etsimään halvempaakaan paikkaa.

Se olisi ehkä kannattanut, sillä kahvien jälkeen meistä toiselle iskenyt jäätelön himo johdatteli kaksikkomme Ben & Jerry´s jäätelöbaariin nauttimaan suussa sulavaa herkkua. Sieltä olisi saanut kahvinkin huomattavasti halvemmalla, tyyliin kaksi yhden hinnalla edelliseen paikkaan verrattuna. Toisia kahveja emme sen sijaan juoneet, ei edes halvalla hinnalla. Pienet jäätelöannokset puolestaan kustansivat 59 CZK (2,46 €) kappaleelta.

Tämän päivän reissaamisen toiseksi viimeinen käyntipaikka oli Kotvan yhteydessä oleva Albert-supermarketti, josta ostimme jälleen iltanaposteltavaa. Tänään oli tehty sen verran ostoksia, että teki aika tiukkaa saada mahtumaan kal…, siis kalliit ruokaostokset reppuun.


Koirankakkapusseja kadulta
Koirankakkapusseja kadulta

Kotimatkalla törmäsin aikamoiseen harvinaisuuteen, nimittäin telineessä oleviin paperisiin koirankakkapusseihin. Koskaan aikaisemmin en ole moisia nähnyt. Pussissa itsessään oli hyvä kuva pytyllä istuvasta koirasta. Hyvä oivallus, mikäli ihmiset niitä käyttävät.

Se päivän viimeinen piipahduspaikka oli hotellimme kohdalla sillan alla oleva katutori. Olimme sitä katselleet ikkunasta, joten nyt oli aika käydä katsomassa mitä se tarjoaisi. Sinne kävellessä kävi mielessä, että syrjäisemmän sijainnin vuoksi siellä voisi olla jotain edullistakin tarjolla. Olihan siellä kaikenlaista, mutta emme voineet kävellä paikkaa kokonaan edes läpi. Myynnissä oli erilaisia vaatteita, kenkiä, nukkeja, reppuja, aurinkolaseja, kelloja, nyrkkirautoja, teleskooppipamppuja, kaasusumuttimia ja kaikkea mahdollista. Sillan alla ja katoksella peitetyssä ostoskurjimuksessa oli todella tukahduttava ilma ja myyntiartikkelit olivat valitettavasti aika likaisia, ainakin osa. Paikkaa näyttivät pitävän aasialaisperäiset ihmiset. Oli siellä joku tekemässä kauppaa, mutta me poistuimme rivakasti tien yli hotellille. Kyltin mukaan myyntipaikan nimi oli Trznice Florenc, jos joku haluaa moisessa vaikka piipahtaa.


- edellinen päivä - seuraava päivä -


© Rauno Vääräniemi