Turkin lomamatka 2007

- Alanya-
- 5. päivä -

Matkakertomus / matkapäiväkirja eräästä kesälomareissusta vieraaseen maahan.

Keskiviikko 30.5.2007
Aamulla herätessäni varttia vaille kahdeksan ulkolämpötila näytti n. 24 astetta. Maanantai-iltana pesemäni sukat olivat myös jo kuivat parvekkeella. Eilen aamulla ne olivat olleet vielä kosteat. Tämä aamu varmisti sen minkä olin todennut jo eilen, että pojan olo oli normaali. Yhdeksän kieppeillä, kun lähdimme kohti keskustaa, oli lämpömittari kivunnut jo 26 asteen kieppeille. Kävimme tänään vaihtamassa pojalle lisää liiroja. Hänellä oli käytössä päiväkohtainen kassa, jottei kaikki livahda käsistä päivässä. Sitä kun innostuu ja rahaa on taskussa, niin herralla on vaara laittaa kaikki menemään päivässä. Tänään sattui niin ikävästi, että nuoriherra unohti oman lippiksen hotellihuoneeseen ja joutui ikävän isänsä painostamana pitämään typerää lippistä, hyh ja pöh!


Paikallinen kujeileva koiruus
Paikallinen kujeileva koiruus

Rahanvaihdon jälkeen törmäsimme, tai oikeastaan koira törmäsi meihin. En tiedä mistä se ilmestyi, mutta äkkiä meidän välissä käveli kuvan koira. Kaikesta päätellen hieman pentu. Koira yritti näykkiä auki pojan kengännauhoja, nyppiä hänen t-paidan helmaa ja jopa hyppiä vasten. Minun shortsien taskuun koira yritti tunkea kuonoaan, siinä tosin onnistumatta. Kävelimme aika moisen matkan koira kintereillämme. Vaihdoimme välillä täysin suuntaa, mutta tämä nelijalkainen vain seurasi perässä. Viimein dolmusaseman kulmilla koira sai vihin jostain kiinnostavasta hajusta ja me turistit saimme oman rauhan.

Poika jatkoi tuliaisten ostamista, sillä niitä pitää kuulemma vielä lähes kaikille tutuille. Ostakoot niin pitkään kun omat rahat riittää, lomallahan sitä ollaan, ajattelin itsekseni. Löysimme eräästä kaupasta kaksi pikkuautoa, jotka halusimme ostaa. Niistä pyydettiin 35 liiraa. Tarjosin 10 liiraa, joka ei mennyt läpi. Hinta putosi 15 liiraan, mutta emme hyväksyneet hintaa. Kävimme yhdessä marketissa katsomassa myös autoja, ja ne olivat liki samoissa hinnoissa. Siellä ei tosin ollut juuri minkäänlaista valikoimaa. Marketin jälkeen menimme toiseen myyntipisteeseen joka möi leluautoja. Siellä kahden metallisen leikkiauton lähtöhinta oli yhteensä 36 liiraa. Tarjosin sielläkin niistä kympin. Hinta putosi kovan vääntämisen jälkeen 15 liiraan ja nyt ostimme ne. Tämä oli toinen kerta, kun myyjä meni ihan mykäksi kun myyntihinta selvisi hänelle.


Atatürkin patsas
Atatürkin patsas

Atatürkin patsas oli pakko käydä kuvaamassa, joten suunnistimme sen kautta rannan tuntumassa olevaan ravintolaan virvokkeille. Tulipahan kerrankin istuttua terassilla viikon jokaisena päivänä. Tutut Cola ja olut maksoivat tässä paikassa 6,5 liiraa. Tänään menimme uudelleen ATM-liikkeeseen. Ostimme nyt yhden pyyhkeen ja t-paidan. Löysin itselle ihan kivannäköisen t-paidan, joka piti ostaa 9 liiralla. Pyyhe maksoi 10 liiraa.

Siitä kaupasta päästyämme poika bongasi jonkun liikkeen edessä himoitsemansa lippiksen. Eihän siinä muu auttanut, kun astella sisälle ja alkaa vääntää kauppaa. Lippiksessä oli oikein hologrammitarra ”aitoutta” osoittamassa. Kaupasta meinasi tulla tiukka, sillä nuorella herralla ei ollutkaan tarpeeksi rahaa mukanaan. Lippiksen hinta oli aluksi 90 liiraa, josta se tippui heti 70 liiraan. Tarjosin siitä 30 liiraa pojan rahatilanteeseen vedoten. Ei auttanut, vaan jouduin kaivelemaan omistani vielä 5 liiraa lisää, eli lippikselle tuli hintaa 35 liiraa. Tuli varmaan maksettua hieman liikaa, sillä myyjä antoi vielä käyntikortin ja kehotti tulemaa joku toinen kerta katselemaan heidän vaatetarjontaa paremmin. He tulisivat kuulemma jopa noutamaan meidät hotelilta, kun soittaisimme käyntikortin numeroon. Tarjoaisivat vielä virvokkeitakin kyydin lisäksi.

Tuosta liikkeestä poistuimme jälleen sataman taksitolpan kautta taksilla hotelille. Tällä kertaa kyydissä oli vähän ongelmia, sillä kuski ei saanut jostain syystä taksamittaria toimimaan kun vasta matkan puolessa välin. Aloin jo epäillä turistien kusetusta, kun räpläili mittaria vaikka kuinka monesti. Perillä ojensin kaverille 10 liiraa ja pyysin kolme liiraa takaisin. Hän antoi ne ja mumisi sen olevan vähän huono korvaus kyydistä. Ilmoitin ajaneeni matkan jo useamman kerran tippeineen samalla summalla, jolloin kaveri naurahti ja poistui paikalta.


Kleopatra-ranta
Kleopatra-ranta

Iltapäivällä lähdimme kävelemään Kleopatra-rantaa toiseen suuntaan. Kovin pitkään rantaa pitkin ei päässyt kävelemään, kun emme halunneet hiekalle mennä. Osassa rantaa kun meni kiveys, jota pitkin oli hyvä kävellä. Jouduimme siirtymään kadun varteen kävelemään. Päivä oli niin turkasen kuuma, että päätimme siirtyä kävelemään sivukatua takaisin päin, että edes jossain kohtaa olisi rakennusten tarjoamaa varjoa.


Yksi asiallisimmista kaupoista
Yksi asiallisimmista kaupoista

Koska meillä oli vielä ostamattomia tuliaisia, päätimme piipahtaa eräässä risteyksessä olevassa kaupassa. Astuessani sisälle sinne ihmettelin, kun myyjä ei alkanut huutelemaan mitään tiskin takaa. Siellä oli pari asiakasta, joten ajattelin sen johtuvan heidän palvelemisestaan. Kierrellessäni liikkeessä, myyjä huikkasi tiskin takaa, että ottakaa rennosti, täällä ei myydä mitään pakolla. Muiden asiakkaiden lähtiessä hän tuli luoksemme ja kysyi voisiko esitellä suosituimpia koruja, joita siis ostetaan eniten. Hänellä oli tuotteissa kiinteät hinnat. Hetken keskusteltuamme selvisi, että hän omistaa perheensä kanssa sen ja jossain toisessa kaupungissa olevan toisen liikkeen. Hän kertoi myös, että sivummalla oleva kauppapaikka on halpa verrattuna keskustan paikkoihin eikä heillä ole yhtään provisiopalkalla olevaa myyjää.

Nautimme hänen kanssaan virvokkeita ja olisin saanut poltella myös vesipiippua. Siitä minun piti kieltäytyä, sillä en polta muuta kuin päreitäni. Saimme myös kehotuksen tulla käymään toistekin, vaikka vain virvokkeille. Ostimme häneltä viisi erilaista korua, jotka hän kaikenlisäksi vielä paketoi lahjapakkauksiin rusetteineen päivineen. Palvelu oli todella huippuluokkaa ja niin ystävällistä kuin olla voi. Täytyy myöntää, että joistain kauppatapahtumista jäi todella hyvä fiilis.

Olin jo aikaisemmin katsellut karttaa sillä silmällä, että monista yhteyksistä kuuluisa Heikin baari olisi reittimme varrella. Kuljimme erään baarin ohi ja katselimme sen luona olevaa vaatimatonta kylttiä, jossa oli maininta Heikin baarista. Meille huudeltiin sieltä, että se olisi Heikin baari. Ajattelin mielessäni, että siinä se sitten oli ja jatkoimme matkaa kohti hotelliamme. Pienen matkan päässä olimme toisen baarin luona, jonka tarjoilijoilla oli Heikin baari paidat päällä ja myös baarin nimikyltti kertoi sen olevan juuri sitä. Paikka vaikutti jo huomattavasti mielenkiintoisemmalta, varsinkin kun meille puheltiin sujuvaa suomen kieltä. Vaikka olimme hetki aikaisemmin nauttineet virvokkeet kaupassa, päätimme tilata oluen ja Colan.

Luonamme kävi keskustelemassa useampikin henkilö. Eräs paikkakunnalla asuva suomalainen nainen tuli myös juttelemaan kanssamme ja hänen avustuksella saimme hyppysiimme suomea sujuvasti puhuvan taksikuskin käyntikortin. Minulla oli ajatus tehdä pieni taksiretki johonkin Alanyan ulkopuolelle. Palvelu baarissa oli loistavaa, saimme juomiemme kaveriksi pöytään ison kulhon popcornia. Lisäksi laskun (5,5 liiraa) maksun yhteydessä minulle tarjottiin vielä ilmainen salmaripaukku. Lieneekö syynä ollut ensikertalaisuuteni kyseisellä paikkakunnalla ja kyseisessä baarissa? Joka tapauksessa, minulle jäi sellainen fiilis, että paikassa pitäisi piipahtaa uudemmankin kerran, varsin kuin matka hotellillemme oli aika lyhyt.

Palattuamme hotellille, soitin tuolle taksikuskille ja sovin tapaamisen heti seuraavalle päivälle kello yhdeksäksi aamulla. Kun aloittaa päivän aikaisin, kerkeää saada jotain aikaiseksi. Ilta meni pitkän päivällisen ja henkevien keskusteluiden merkeissä. Myöhemmin pojan toiveista katselimme turkinkielistä versiota Asterixista ja Obelixista. Taitavia nuo ranskalaiset henkilöt, kun turkin kieli sujui kuin tyhjää vain.


- edellinen päivä - etusivulle - seuraava päivä -


© Rauno Vääräniemi