Turkin lomamatka 2007

- Alanya-
- 6. päivä -

Matkakertomus / matkapäiväkirja eräästä kesälomareissusta vieraaseen maahan.

Torstai 31.5.2007
Aamu lähti käyntiin hieman yli seitsemän. Puoli kahdeksan kieppeillä vilkaisu lämpömittariin kertoi lämpötilaksi 24 astetta. Tänään piti hoputtaa poikaa, jotta olisimme valmiita yhdeksältä kun taksimme tulee. Me olimme alhaalla sovittuna aikana, mutta autoa ei näkynyt. Pari minuuttia yli tuli tekstiviesti, jossa taksikuskimme pahoitteli viivytystä ja kysyi haittaako jos hän tulee kymmenisen minuuttia myöhässä? Eipä haitannut, sillä meillä oli vain aikaa. Noin varttia yli hotellin eteen pysähtyi pieni tila-auto ja arvasin sen olevan automme. Näin olikin, sillä autosta nousi mies joka vastasi suomen kielellä tervehdykseeni. Pikaisen neuvonpidon jälkeen tulimme siihen tulokseen, että menemme Dim-luolille ja Dim-joelle. Ovat siinä vierekkäin, joten molemmat pääsisi katsomaan samalla reissulla.


Kilpikonnavauva
Kilpikonnavauva

Lähdimme matkaan kuskin kertoillessa mitä halusimme tietää. Hän kertoili ja näytti mitä kaikkea Alanyan seudulla kasvaa. Näimme myös muutamia eläinkunnan edustajia, kuten kuvassa oleva pieni kilpikonnavauva, joka oli syystä tai toisesta keskellä tietä. Kuskimme pysäytti auton ja siirsi kilpparin sivuun jatkamaa matkaansa. Kuljettajamme kertoi asuneensa muutamia vuosia Suomessa yhdeksänkymmentäluvulla.


Maaseutumyymälä
Maaseutumyymälä

Matkalla pysähdyimme erääseen myymälään, jossa oli tarjolla hedelmiä ja juomia sekä jonkin verran koriste-esineitä. Kuskimme tunsi paikan omistajan hyvin ja kertoi tämän tarjoavan mielellään maistiaisia. Harmi kun ei tullut kuvattua mitä kaikkea meille tarjottiin, sillä pöytä oli täynnä niitä maistiaisia. Ostimme paikasta juotavaa, vasta puristettua appelsiinimehua, kun sitä meille markkinoitiin. Se nyt oli vähintä mitä tuossa tilanteessa saattoi tehdä. Tuli maisteltua sellaisia hedelmiä ja marjoja, mitä en ole tuoreeltaan koskaan suuhuni laittanut, ja hyvää oli. Odotettavasti poikani oli vähän varautuneempi syömisten suhteen, mutta osasi jälleen käyttäytyä kiitettävästi.


Dim-luola
Dim-luola

Taukopaikan jälkeen ajaa huristelimme tippukiviluolalle. Matkalla näimme kamelin, mutta sitä emme pysähtyneet kuvamaan, koska kamelikuskit olivat kuljettajamme mukaan liian ahneita kuvaamisen hinnan suhteen. Toki sekin olisi onnistunut, mutta kuvaamisen hinta olisi pitänyt tinkiä etukäteen. Emme halunneet maksaa kamelinkuvista, joten ohi vain.

Tippukiviluolalla oli erittäin hiljaista. Ihan ainoat turistit emme olleet, mutta eipä ollut paljon muutenkaan. Kiipesimme ylös ja ostin sinne kaksi tikettiä. Minun ja pojan liput maksoivat yhteensä 13 liiraa. Saimme mukaamme kartan, ettemme eksy, heh. Esitteen mukaan luolassa oli 360 metriä pitkä polku. Jotenkin jäi sellainen kuva, että sen täytyi olla lyhyemmän luolan ja pitemmän luolan edestakainen kävelymatka. Paikka oli kyllä hieno ja valokuviakin tuli otettua jonkin verran. Käsivaralta ilman salamaa kuvatessa sutta tuli myös paljon. Luolassa oli paljon portaita, joten ihan puujaloille sitä en kyllä suosittelisi. Siellä oli tuhti saksalaiskolmikko, joka lepäsi suurin piirtein joka kolmannella askeleella. Toivottavasti ovat jo tätä kirjoittaessa päässeet sieltä pois.

Kuljettajamme ei tullut mukaan luolaan, vaan kertoi odottelevan meitä autossa eikä mitään kiirettä olisi. Noustuamme takaisin maan pinnalle, meitä vastaan tuli iso joukko turisteja. Olimme olleet kerrankin oikeaan aikaan jossain, eli silloin kun siellä oli vähiten porukkaa. Parkkipaikalle oli ilmestynyt linja-auto ja jeeppisafarin jeeppejä, joten siinä syy ihmispaljouteen. Kurkimme vielä ennen ajoon lähtöä miltä Dim-joki näyttää ylhäältä käsin. Hyvin pienihän se oli kaukaa katsottuna. Seuraavaksi autoon ja lähdimme ajamaan alas vuorelta.


Suomea puhuva taksikuski Fatih Önal
Suomea puhuva taksikuski Fatih Önal

Ajoimme joen vartta, läpi tunnelin ja pysähdyimme rakenteilla olevan padon alajuoksulle. Kuva tuossa ylhäällä on kuljettajamme suostumuksella. Mikäli häneen haluaa yhteyden, niin yhteystiedot löytyvät joko www.alanyataksi.com linkistä tai alanyalaiset.net foorumilta: www.alanyalaiset.net/Foorum/index.php

Alajuoksun jälkeen kuskimme ajoi auton vielä padon yläjuoksulle, jossa oli kauheana yllätyksenä yksittäinen korukauppias markkinoimassa tuontikorujaan. Kysyimme asiaa, ja korut olivat todella peräisin jostain ihan muusta maasta kuin Turkista.


Toistaiseksi vielä kuiva pato
Toistaiseksi vielä kuiva pato

Patoa hetken ihmeteltyämme ja kuvattuamme, tutkimme korukauppiaan tarjonnan. Hänellä oli kiinteät hinnat, tosin useamman korun kaupasta sai kyllä alennusta. Koska jotain hyvin tärkeää oli vielä pojan mukaan ostamatta jollekin serkkutytölle, niin pitihän sitä taas tehdä kauppoja kauppiaan kanssa. Se hyvä puoli tuossa kauppatilanteessa oli, ettei tarvinnut ruuhkassa kauppoja hieroa.

Matka jatkui tämän jälkeen pitkin jokivartta. Meillä olisi ollut mahdollisuus käydä ruokailemassa joen päällä olevilla ponttooneilla, mutta kerroimme menevämme nauttimaan hotellimme tarjoaman lounaan. Pysähdyimme muutamassa kohdassa, väistimme kerran väärää kaistaa ajavan auton ja olimme paikalla kun kahden auton peilit ottivat hieman toisiinsa. Onneksi kummallekaan ei tullut mitään vaurioita eikä kukaan saanut nenäänsä kipeäksi toisen auton kolhimisesta, kuten kuulemma Turkissa voi joskus käydä. Auto oli paikallisille niin kallis kapine, että toisen aarretta kolhiessa voi tulla jopa nyrkkitappelu. Keskustelin kuskimme kanssa paljonkin autoilusta ja siihen liittyvistä veroista ym. asioista, mutta niistä ei sen enempää tässä yhteydessä.

Takaisin omalla hotellilla olimme reilut neljä tuntia matkan alkamisen jälkeen. Hinnaksi tuolle retkelle tuli 57 euroa, jonka pyöristin tasakymppeihin. Matkalle olisi luolille päässyt paljon halvemmallakin, sillä taksiasemien kylteissä se matka olisi maksanut 25 euroa. Siihen nähden retkemme oli hintava, mutta informaatiosisällöltään taatusti aivan toista kuin pelkän turkinkielisen kuskin kuskaamana. Oma mielipiteeni on, että hyvästä palvelusta pitää olla myös valmis maksamaan. Lisäksi tuo 25 euron hinta piti sisällään mahdollisimman nopean kulkemisen, kun me taas kuljimme rauhalliseen tahtiin pysähdellen ja nauttien mm. aikaisemmin kerrotuista tarjoamisista.


Robin Hoodin kotiko?
Robin Hoodin kotiko?

Myöhemmin iltapäivällä meidän oli kuulemma pakko käydä vielä tutussa t-paitakaupassa, jossa niitä skeittimerkki t-paitoja myytiin kohtuulliseen 15 liiran hintaan. Ainahan on ostettava, eikös juu, taisi pyöriä pojan päässä rahojen poltellessa reikiä hänen taskuihin.

Kiertelimme ja kaartelimme myös muita liikkeitä. Ostin itse parit alushousut 15 liiran kappalehintaan. Eivät nuokaan mitään hirmu halpoja olleet. Halvemmallakin olisi saanut, mutta kun en kelpuuta kaikkia malleja. Tein myös tuliaisnamihankintoja parin karkkipussin verran. Karkkipusseilla oli hintaa 4,5 liiraa / kpl. Snickers suklaapatukka maksoi muuten 1,25 liiraa, mikäli tuo tieto jotain lohduttaa. Sitä en ostanut tuliaiseksi, vaan se oli pakko, siis ihan pakko, ostaa ja vedellä heti nassuun tyytyväisen hymyn saattelemana. Suklaa on hyvää, vai onko joku toista mieltä? Shoppailujen jälkeen kävelimme hotellille. Emme käyttäneet nyt taksia paluumatkaan. Seitsemän aikaan illalla katselin vielä lämpömittaria, joka näytti 24 astetta.

Illalla koin ihmeen, joka tulee vastaan äärimmäisen harvoin – poika meni oma-aloitteisesti suihkuun!


- edellinen päivä - etusivulle - seuraava päivä -


© Rauno Vääräniemi